tiistai 12. maaliskuuta 2013

Sukkapuikkojen kahinaa

Villasukat ovat lempparianeulomisiani. Hirveästi aikaa ja energiaa ei ole löytynyt uusien mallien kokeilemiseen, mutta perinteiset villaskat ovat helppoja tehdä esimerkiksi tv:n katselemisen ohessa. Olen viimeisen puolen vuoden aikana ollut paljon myös koulutusmatkoilla, jolloin junamatkat ovat kuluneet villasukkia kutoen.

Perinteisiä villasukkia on siis valmistunut joulun jälkeenkin vaikka millä mitalla, mutta niiden kuvaaminen ja täällä julkaiseminen on ollut yllättävän suuri pulma. Kaupoille lähtiessä nappasin kuitenkin muutamat sukat äkkiä mukaan ja miehen putsatessa rannassa venettä lumessa nappasin muutamat kuvat tänne muistoksi.


Ylläolevat sukat tein viime viikolla koulutusmatkalla miehelle. Tein niihin poikkeuksellisesti aivan lyhyen varren, jotta niiden pitäminen onnistuu esimerkiksi lenkkareiden kanssa. Allaolevat sukat ovat puolestaan syntyneet viikonloppureissulla vuodenvaihteen jälkeen.





2 kommenttia:

  1. Hanki on erinomainen tausta villasukille, niiden kauneus ja lämpöarvo oikein korostuvat.

    VastaaPoista
  2. Kevät on hyvää aikaa, kun valoa alkaa riittämään enemmän. Muutaman kuun sisään luonto tulee tarjoamaan vielä monen moista kuvaustaustaa :)

    VastaaPoista