tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen kakkutikkarit

Viikonloppuna juhlistettiin pääsiäistä ja erään perheenjäsenen syntymäpäiviä grillikemuilla. Kemuihin piti saada tietenkin jotakin uutta sekä "erikoista" ja siksi päädyimme kokeilemaan kakkutikkareita.



 Ohje on omasta päästä sovellettu mummin luotto sokerikakkuohjeella.

Ensin tehdään 4 kananmunan kääretorttu, josta kakkutikkarit pääasiassa syntyivät. 

Eli rikotaan 4 kananmunaa mukiin ja mitataan saman verran toiseen mukiin sokeria. Nämä sekoitetaan ja vatkataan keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Mitataan tämän jälkeen kananmunien verran jauhoja (laitoin 2/3 määrästä vehnäjauhoja ja 1/3 perunajauhoja sekä 1 rkl kaakaojauhetta sekä 1 leivinjauhetta) ja sekoitetaan varovasti vaahdon joukkoon. Valmis taikina levitetään tämän jälkeen pellille ja paistetaan 225 asteessa vajaa 10 minuuttia.




Jäähtynyt ääretorttupohjaa murskataan ja mukaan sekoitetaan tuorejuustopurkillinen. Itse käytin noin puolet kääretorttupohjasta ja yhden Valio Viola appelsiini tuorejuusto purkillisen. Elikkä ohjeesta säästyy puolet kääretorttupohjasta vaikka leivonnaisiksi... tai jos haluaa koko pohjan käyttää niin tarvitaan luultavasti 2 tuorejuustopakettia ja vastaavasti enemmän suklaata dippailuun. 

Tahmeasta massasta muotoillaan tämän jälkeen lihapullankokoisia palloja (ja siltä nuo näyttääkin...)



Pallojen muotoilun jälkeen sulatetaan 200g taloussuklaata vesihauteessa ja dipataan varrastikku sulaan suklaaseen ja pistetään kakkupullaan kiinni. Tämän jälkeen dipataan vartaan avulla koko kakkupulla suklaaseen ja kieritetään sitten mieluisassa kuorruteaineessa. Me päädyimme kaapista löytyneisiin strösseleihin.


Tämän jälkeen tikkarit viileään, jotta suklaa jähmettyy... ja eikun ääntä kohti :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti