perjantai 29. maaliskuuta 2013

Neulomiset jatkuvat - panta Novita Isoveljestä

*neuloo, neuloo, neuloo

Novita Isoveljen aikaansaama innostus jatkuu :) Paksusta langasta on niin helppo hullaantua. Ihanaa, kun saa nopeaan valmista! Etenkin, jos on tällainen ihan vain hiukan kärsimätön ihminen. 



Kävi nimittäin niin, että kevään ja tämän Colour Me!:n postauksen innoittamana piti minunkin alkaa neulomaan simppeleitä pantoja. On sitten kiva ulkoilla aurinkoisessa säässä. Pää hiukan tuulettuu, mutta korvat pysyvät lämpimänä. Leveyttä omalle pannalle tuli 17 silmukkaa, joka näytti omaan silmään oikein sopivalta. En myöskään itse rusettia enää laittanut vaan pienen solmun liitoskohtaan :)

Värejä on kohta kuin sateenkaaressa raitoja, mutta ei haittaa. Osa päätynee nimittäin lahjaksi ;)


Että tällaista tällä kertaa :)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Myssy Novita Isoveljestä

Novitan Isoveljestä syntyi omalla ohjeella myssy keväisin värein kevään rientoihin... petroolinsinisellä tupsulla varustettuna ;)

Hiukan kurjaa vielä tämä tuotoksien valokuvaaminen iltasella, kun luonnonvalo ei aivan kaikkeen kuitenkaan töiden jälkeen riitä. Niin synkältä näyttää tämäkin kevätmyssy, vaikka tarkoitus oli toinen. Onneksi kevättä kohti mennään ja kohta ei valoa elämästä taas puutu :)


Olen jostakin syystä hullaantunut tuohon keltaisen sävyyn ja onnellinen jälleen siitä, että sitä Novitan valikoimiin tuli takaisin. Tuo Isoveli on mukavan paksua ja napakkaa neuloa. Nopeaakin; siitä plussaa kun innostus iskee. Langasta syntyy esimerkiksi mukavat lapaset, jollaiset omistankin muutama vuosi sitten lankamallistossa olleella keltaisensävyllä. 



Katsotaan pääsekö pipo, milloin käyttöön. Sitä kai pelkää, että tehty työ heti kulahtaa käytössä ja panttaa niitä tuolla laatikoissa... mutta saahan sitä aina uusia tehtyä :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Reippailulla maaliskuussa

Kaupungissa ollaan miehen kanssa viikonloppua melko harvoin, mutta toissaviikolla saatiin itsemme vihdoin liikkeelle Pyhäselän jäälle. Auringonpaisteen ja mahdollisuuden reippailupäivään olivat kyllä muutkin huomanneet, ja melko paljon väkeä näytti olevan liikkeellä niin hiihtäen kuin kävellenkin. 

Tässäpä muutamia tunnelmakuvia päivästä muistiin kesän lämpöä odotellessa.




On muuten ihan lysti kevättäkin jo odottaa... vai jokohan sitä ollaan keväässä, kun on pääsiäinen ja kaikki käsillä? Täällä idässä ainakin on ollut toistaiseksi melko kylmää, tuulista ja väliin jopa tuiskuista. Hyrr. Mutta ehkä tämä kevääksi vielä muuttuu :)

torstai 14. maaliskuuta 2013

Hamahelmillä askartelua

Pitkäaikainen suunnitelma Hama-helmillä askarteluun toteutui vihdoin, kun löysin kirpputorilta purkillisen hamahelmiä edulliseen hintaan. Myös tuo kaunis säilytysrasia on kirpputorilöytö hiukan myöhemmältä ajalta. Sopii loistavasti helmien ja muiden tarvikkeiden säilytysrasiaksi.




Ensimmäisinä tuotoksena syntyi ensimmäisenä tietenkin Super Mario -pelin hahmoja.




Super Mario hahmoihin ideat löytyivät täältä ja täältä, tuohon alla olevaan rusettiin puolestaan täältä.


Pitääkin hankkia magneetteja niin saa kuumaliimapyssyn avulla nuista kivoja koristeita jääkaapin oveen :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Sukkapuikkojen kahinaa

Villasukat ovat lempparianeulomisiani. Hirveästi aikaa ja energiaa ei ole löytynyt uusien mallien kokeilemiseen, mutta perinteiset villaskat ovat helppoja tehdä esimerkiksi tv:n katselemisen ohessa. Olen viimeisen puolen vuoden aikana ollut paljon myös koulutusmatkoilla, jolloin junamatkat ovat kuluneet villasukkia kutoen.

Perinteisiä villasukkia on siis valmistunut joulun jälkeenkin vaikka millä mitalla, mutta niiden kuvaaminen ja täällä julkaiseminen on ollut yllättävän suuri pulma. Kaupoille lähtiessä nappasin kuitenkin muutamat sukat äkkiä mukaan ja miehen putsatessa rannassa venettä lumessa nappasin muutamat kuvat tänne muistoksi.


Ylläolevat sukat tein viime viikolla koulutusmatkalla miehelle. Tein niihin poikkeuksellisesti aivan lyhyen varren, jotta niiden pitäminen onnistuu esimerkiksi lenkkareiden kanssa. Allaolevat sukat ovat puolestaan syntyneet viikonloppureissulla vuodenvaihteen jälkeen.





sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Naistenpäivän kukkia

Naistenpäivän olin lähes kokonaan koulutuksessa, mutta lauantaiaamuna sain kauniin kukan mieheltä :) Tulilatva koristaakin nyt olohuoneen ruokapöytää.




Ihan tuon kauniin pitsiliinan tasolla en vielä ole virkkausharjoituksissani vaan liina on kirpparilöytö kotipaikkakunnalta. Tuo hiukan pääsiäistunnelmaa nyt meille :)